Palvelut
Toimintaelokuvien sijaisnäyttelijöiden tehtävät ovat menneen kymmenen vuoden aikana oleellisesti laajentuneet. Kun yhdeksänkymmentäluvun alussa menimme kuvauspaikalle, oli työmme suorittaa muiden ajattelemat ja suunnittelemat kohtaukset lähes sellaisenaan, aina ei ollut tarpeen edes tietää missä elokuvassa tuli käyneeksi. Stuntkoordinaattori koordinoi ja stuntti näytteli vaarallisen kohtauksen. Nykyään tilanne on toinen. Ammattitaitoinen stunttitiimi on elokuvan teossa mukana ideasta alkaen. Olemme käsikirjoittajan apuna ja osallistumme elokuvan leikkaukseen, olemme mukana alusta loppuun.
Elokuvastuntin tehtäviin kuuluu istua kokouksissa ohjaajan, kuvaajan, tuottajan, lavastajan, puvustajan jne. kanssa ja antaa oma näkökulmansa kohtauksen rakentamiseen. Kokouksiin osallistuu stuntkoordinaattori, joka sitten kuvaustilanteessa ottaa vastuun kaikkien työryhmän jäsenten turvallisuudesta ja stunttempun onnistumisesta. Ammattinsa osaavassa ryhmässä kuka tahansa voi ottaa koordinaattorin tehtävän vastaan, useimmiten tehtäväjaon ratkaisee aiemmat kontaktit muiden elokuvassa työskentelevien kanssa. Ankarassa työssä yhteensopivat kemiat antavat viimeisen silauksen.
Tekniikan kehittyminen, postproduction osuuden laajeneminen ja muut elokuvantekoon liittyvät muutokset edellyttävät elokuvastunteilta jatkuvaa opiskelua. Ohjaajan ja kuvaajan on saatava toimintakohtauksia kuvattaessa oleellisia mielipiteitä jotka on testattu ja kokemuksella oikeiksi havaittu. Sopiva objektiivi, oikea kuvakulma, kameran paikka, hidastettu vai nopeutettu kuva. Elokuvia tekevän stunttiryhmän ammattitaito on paljon muutakin kuin rämäpäisen tempun teko. Silti temput ovat luovuttamattomin osa työtämme ja se osa elokuvantekoa jossa meille ei ole sijaista.
Nähtään kuvauspaikalla!
Reka ja Enar