Yhtiö

Stunts OY perustettiin 3.10.2002.
Sen perustajat ovat stuntkoordinaattorit Reijo Kontio Suomesta ja Enar Tarmo Eestistä.

Stunts Oy on kansanvälinen yritys. Sen peruspalvelut ovat elokuvan, teatterin ja tapahtumien vaarallisten kohtausten koordinointi ja sijaisnäytteleminen Eestissä, Suomessa ja muualla maailmassa. Palvelut sisältävät koko toimintakohtauksen suunnittelusta post-production tietokonelisäyksiin, tehosteisiin ja blue-screen kuvauksiin. Tällä hetkellä toiminta on voimakkaasti laajentumassa, koska Eesti on erittäin suosittu yhteistuotantoelokuvien kuvauspaikka ja elokuvateollisuus kansainvälistyy muutenkin EUssa ja sen reunoilla. Yritys on mukana niin suomalaisten, saksalaisten, englantilaisten kuin venäläistenkin yhteistuotantoelokuvien tuotannoissa. Stunts Oy on ainoa stuntpalveluja tarjoava yritys Eestissä. Peruspalveluiden lisäksi yhteistuotantoelokuviin on toimitettu myös tuotantojärjestelyä kuten cateringia, esiintyjiä, tavaroita ja kuvauspaikkoja. Mm. suomalaiseen Paha maa -elokuvaan yritys toimitti kokonaisen ratapihan, veturin, vaunuja ja rautatiehenkilökunnan.

Idea Eestin yrityksestä syntyi jo vuosia sitten. Yrityksen henkilöstö on ollut alalla jo vuodesta 1994. Reijo Kontio suunnitteli ja johti 1993 Turun Taiteen ja Viestinnän Oppilaitoksessa pidetyn stunt kurssin. Kurssilla oli 10 suomalaista ja 2 eestilaista opiskelijaa, joista toinen oli Enar Tarmo. Kurssin jälkeen Kontio ja muutama opiskelija perustivat ensimmäisen ammattimaisesti elokuvien toimintakohtauksiin keskittyvän ryhmän Suomeen. Reijo Kontio, Jouni Kivimäki, Vesa Laakso ja Harri-Pekka Virkki muodostivat yrityksen nimeltään FX & Stunt Artists of Finland OY.

Vuoden 1994 jälkeen ryhmän jäsenet ovat olleet mukana yli neljässäkymmenessä pitkässä elokuvassa, yli viidessäkymmenessä TV –sarjassa tai ohjelmassa (mm. Yllytyshullut) ja yli kahdessakymmenessä live-esityksessä Suomessa, Eestissä, Ruotsissa, Norjassa, Maltalla, Venäjällä etc. Viime vuosina on oltu myös mukana enemmän ja enemmän mainoksissa ja musiikkivideoissa


mm. BomfankMCs, 69Eyes, Apulanta, Urban Tribe, Discoteka Avaria … mainoksia: Neste, Seura, Familon, Sonera, Upcider Saaremaan Vodka y.m.

Kuvaustekniikan ja jälkituotannon kehittyminen muuttaa koko ajan yrityksen toimintaa ja stuntmiesten ja koordinaattoreiden elämää. Kehityksen mukana pysymisestä ovat vakuuttavina todisteina uudet, yhä laajemmat työt Venäjältä, Baltiasta ja Euroopasta sekä kehittyvä yhteistyö eri jälkituotantoyritysten kanssa ympäri Eurooppaa.